AJANKOHTAISTA

PIAF-TEATTERIMATKA 15.2.2024
Teemme teatterimatkan Tampereen Teatteriin Helmikuun 15 päivä, jossa päänäyttämöllä herää

ELÄMÄNI TARINA-KURSSI
Elämäni tarina-kurssi pidettiin keväällä 2023. Opettajana toimi Marjo Tiirikka Marilo

DIGIKOULUTUS
Kaupungin avustuksella järjestettiin digikoulutusta senioreille vuosina 2022-23. Opetuskertoja oli 13.

AVUSTUKSET AIKALISÄLLE
Helsingin kaupunki on myöntänyt yhdistykselle toiminta-avustusta. Myös säätiöt Emilie och


AIKALISÄN BÄNDI
Aikalisän bändi on harjoitellut Juuso Torpakon johdolla vuodesta 2019. Kuva

4 LIIKUNTARYHMÄÄ
Meillä on alusta lähtien toiminut neljä liikuntaryhmää joka viikko jooga,

Aikalisässä jumpataan, lauletaan kuorossa. sinkutkaan ei ole yksin
Helsinkiläisen Aikalisän asukkaista neljännes asuu yksin, mutta kukaan ei ole