Senioritalo Aikalisä

admin

PIAF-TEATTERIMATKA 15.2.2024

Teemme teatterimatkan Tampereen Teatteriin Helmikuun 15 päivä, jossa päänäyttämöllä herää henkiin upea menneen ajan Pariisi: seksikäs ja eloisa, hellä ja julma, ja unelmia täynnä. Piaf viekoittelee mukaan katuojien ja luksuselämän sinfoniaan, elämää suurempaan elämään. Valovoimaisen Edith Piafin elämäntarina kulkee 1930-luvulta alkaen katulaulajasta aikansa supertähdeksi ja lopulta maailmanlaajuiseksi, ikoniseksi laulajaksi. Tuo poikkeuksellinen elämä ei kuitenkaan päästä […]

PIAF-TEATTERIMATKA 15.2.2024 Read More »

DIGIKOULUTUS

Kaupungin avustuksella järjestettiin digikoulutusta senioreille vuosina 2022-23. Opetuskertoja oli 13. Kokoonnuttiin kerran viikossa 13 kertaa. Opetukseen liittyi omatoimisia tehtäviä. Kouluttajana toimi Fiksari Finland Oy. Koulutus jatkuu keväällä 2024, jolloin opetuskertoja on kuusi. Opetuskertoihin liittyy ryhmäopetus ja henkilökohtainen opastus neljälle henkilölle ryhmäopetuksen jälkeen.  Kouluttajana toimii edelleen Fiksari Finland Oy.

DIGIKOULUTUS Read More »

AVUSTUKSET AIKALISÄLLE

Helsingin kaupunki on myöntänyt yhdistykselle toiminta-avustusta. Myös säätiöt Emilie och Rudolf Gesellius stiftelse ja William Thurings stiftelse ovat myöntäneet avustusta yhdistyksen kuorolle ja virkistysmatkoille. Yhdistys on saanut Helsingin kaupungilta avustusta bändin perustamiseen RockHubsin kautta. Kaupunki lahjoitti soittimet ja kustansi soitto-opetuksen.

AVUSTUKSET AIKALISÄLLE Read More »

KUORO

Kuoromme on toiminut vuodesta 2016 johtajanaan Tuula Tenni Laulu Avain/Suomen musiikkikonsultit Oy:stä.

KUORO Read More »

AIKALISÄN BÄNDI

Aikalisän bändi on harjoitellut Juuso Torpakon johdolla vuodesta 2019. Kuva striimatusta konsertista yhdessä Kotisataman ja Loppukirin bändien kanssa. Linkki bändin esiintymistaltiontiin Lapinlahden Lähteellä 26.10.2024.   https://www.facebook.com/groups/1428614620726950?locale=fi_FI    

AIKALISÄN BÄNDI Read More »

4 LIIKUNTARYHMÄÄ

Meillä on alusta lähtien toiminut neljä liikuntaryhmää joka viikko jooga, jumppa ja pilates. Ohjaajina toimivat joogassa Sanna Raju Yoga S7 Oy, jumpassa Liisa Lampola, Liisa Lampola personal training and coaching ja pilateksessa Mika Lehto, Pilates Lehto. Vuonna 2023 on alkanut seniorijumppa, jota ohjaa Mimmi Haila, Fysiomimmi.

4 LIIKUNTARYHMÄÄ Read More »

Aikalisässä jumpataan, lauletaan kuorossa. sinkutkaan ei ole yksin

Helsinkiläisen Aikalisän asukkaista neljännes asuu yksin, mutta kukaan ei ole yksinäinen. Senioritaloon on muutettu sen takia, jotta vanhetessa tarjolla on tukea ja turvaa. Senioritalo Aikalisän asukkailla on kotitalostaan pelkkää hyvää sanottavaa: Täydellinen äänieristys. Raikkaat, toimivat tilat. Meren läheisyys. Helsingin keskusta kävelymatkan päässä. Paljon kertoo sekin, että yksikään taloyhtiön osakas ei ole myynyt asuntoaan ja muuttanut

Aikalisässä jumpataan, lauletaan kuorossa. sinkutkaan ei ole yksin Read More »